Yrttien uuttaminen

 

Öljyuutto

1.11

Muistiinpanovälineitä olisi hyvä pitää tällaisissa tilanteissa aina mukana kun valmistaa esimerkiksi salvoja tinktuuroita
kapseleita ym rohdosvalmisteita/mixejä joten, merkitse valitsemasi yrtti/yrtit ylös aina heti kun olet punninnut.
varsinkin jos sinulla on käytössä useampia yrttejä joista meinaat jotain valmistaa. näin pysyt hyvin perillä valmistamistasi
tuotteista ja niiden sisältämistä ainesosista sekä vahvuudesta. muistiin merkitsemisen lisäksi tuote olisi hyvä merkata.

Uuttaminen öljyllä on lopuksi hyvin yksinkertaista.
se onnistuu joko kylmäuuttamalla taikka lämpöuuttamalla.
kylmäuuttamisessa kestää huomattavasti pidempään. kylmäuutto tapahtuu antamalla öljy- yrtti seoksen olla huoneenlämmössä taikka hieman lämpimemmässä paikassa 3-6kk ja sitä käydään sekoittelemassa/ravistelemassa noin 2-3x/vko.

Lämpöuuttaminen on taasen huomattavasti nopeampi tapa ja vie vain puolesta tunnista pariin tuntiin. Lämpöuuttamisessa käytetään lämmitysastiaa, eli öljyn ja yrtin  seosta lämmitetään levyllä vesihauteessa aina välillä sekoittaen. Lämpöuutosta lisää tietoa myöhemmin.

Uuttaminen: kylmäuuttomenetelmällä

Vaihe 1
valitse uutettava yrtti taikka yrttejä. 1Punnitse yrtti/yrtit ja jos mahd pistä punnitut yrtit tehosekoittimeen,
taikka pilko ne jotenkin muuten mahdollisimman pieneksi. pilkkominen mahdollistaa yrtin paremman liukenemisen öljyyn sekä lyhentää uuttamis aikaa jonkin verran. pilkkominen säästää myös tilaa. Huom: älä kuitenkaan pilko yrttejä valmiiksi
ellet aio valmistaa niistä jotain. Vasta kun olet valmistamassa. varsinkaan jos käytät yrttejä jotka sisältävät eteerisiä öljyjä.
eteeriset öljyt vapautuvat pilkkomisen yhteydessä ja yrtti menettää lääkinnällistä potentiaaliaan niiden osalta.

2.2
hienontamaton yrttiseos
3.3
Hienonnettu yrttiseos

Vaihe 2
Pilkottuasi yrtit valitse uutopurkki/astia (lasipurkki) ja  pistä pilkotut yrtit siihen. Varmistu siitä että valitsemaasi uuttopurkiin jää tilaa ylimääräiselle öljylle sekä yrttimassan paisumiselle. mittaa valitsemasi öljy johon tulet yrtittisi uuttamaan ja sen jälkeen kaada öljy yrttimassan sekaan

7
Kuva pilkotusta yrtistä lasipurkissa ja öljystä.

8.8

9
Kylläinen uuttoaines

Öljyä olisi hyvä lisätä tarpeen mukaan vielä lopussa niin että öljyn pinta on muutaman cm korkeammalla kuin yrttiaines.

Tämän jälkeen voit asettaa purkin ”pimeään” lämpöiseen paikkaan uuttumaan. ravistele purkkia 2-3x/vko 3-6kk ajan. piinallisen odotuksen jälkeen voit suodattaa tuotoksen.

-suodattaminen-

valmiin öljyn/alkoholiuutoksen suodattaminen

Suodatus kankaan läpi
Suodatus kankaan läpi
Öljyn voi suodattaa eri menetelmillä. itse suosin varsinkin öljyn suodatamisessa kangasta, koska öljyn viskositeeti läpäisee sen paremmin ja tekee siten suodattamisesta nopeampaa ja helpompaa. Helpompaa senkin osalta että kankaan saa käärittyä lopuksi nätiksi nyytiksi ja rutistaa kuiviin viimeistä pisaraa myöden.
muutama eri suodatin
muutama eri suodatin

Yllä kuva muutamasta suodattimesta. kangas sekä tavallinen kahvisuodatinpussi. alkoholin suodattamiseen suosittelisin kahvisuodatinpussia. Suodattamisessa sopii käyttää mielikuvitusta.

 

-Alkoholiuuttaminen eli tinktuuran valmistus-

1

Tinktuuran valmistus kylmäuutolla
Tinktuuran valmistus on lähes samankaltainen prosessi kuin öljyuutteen valmistaminen.

valmistaminen kylmäuutolla:
vaihe 1.

valitse yrtti/yrtit joita meinaat käyttää uutteesi valmistuksessa. hienonna yrtit ja pistä hienonnettu yrttimassa sopivankokoiseen lasipurkkiin (purkki 2-3x isompi kuin yrttimassan tilavuus jotta tilaa jäisi uutoksen teossa käytettävälle alkoholille.
vaihe 2.
Lisää alkoholi lasipurkissa olevan yrtin sekaan. Tarvittavan alkoholin sekä yrtin suhteen määrittelet itse. Riippuu täysin siitä miten vahvaa tinktuuraa olet valmistamassa. Vahvuuksista tietoa alempana.
vaihe 3.
Aseta purkki mielellään suht pimeään paikkaan uuttumaan. sekoittele purkin sisältöä kevyesti silloin tällöin purkkia käännellen, esimerkksi pari kertaa viikossa. uuttamis aika on näin min 3 viikkoa.
uuttamisen jälkeen suorita suodatus.
alkoholiuutoksen kirkkaaksi (sakattomaksi) saamiseen vaaditaan yleensä useampi suodatuskerta. riippuen tietysti suodattimista joita käytät. kehnommilla suodatimilla suodattamalla kerran ja antamalla tuotteen seisoa tämän jälkeen parisen viikkoa ja suodattamalla seisoneen tuotteen uusiksi sadaan suht kirkas liuos aikaiseksi.
Tinktuuran valmistus lämpöuutolla
tinktuuraa tehdessä voi käyttää myös lämpöuuttoa mutta sen kanssa tulisi olla hyvin varovainen syttymisvaaran takia. lämpuutto on huomattavasti nopeampi kuin kylmäuutto. lämpöuutolla aika alusta valmiiseen uutokseen on noin puolesta tunnista tuntiin.
tekstin alapuolella kuva lämpöuuton valmistukseen tarvittavasta lämpöhauteesta. Alimmaisena kattila jonka päällä lämmitysastia/metallinen kulho jossa jauhettua yrttiä. Kattilassa vettä lämmitysastian pohjaan asti.
lämpöuutto
lämpöuutto
valmistaminen lämpöuutolla:
vaihe 1.
valitse yrtit ja hienonna. tämän jälkeen aseta hienonnettu yrtti lämmitysastiaan
sekä valitse lämmitysastialle siihen sopiva kattila jota käytät lämpöhauteena
lämmitysastialle. lisää kattilaan vettä niin että veden pinta koskettaa
juuri ja juuri lämmitysastian pohjaa.

vaihe 2.
aseta välineet sen jälkeen hellan levylle ja lisää alkoholi. tämän jälkeen voit aloittaa lämmittämisen.
vaihe 3.

pistä hellan levy tarpeeksi lujalle jotta saat kattilassa olevan veden kiehumaan. kun vesi alkaa kiehua, sammuta levy. jatka näin aina uuttamisen alusta loppuun asti toistaen noin 5 min välein.
alkoholin tulisi kiehua välillä ja siinä onnistut hellan levyn tehoa säädellen. Alkoholi kiehuu jo hieman alle 80 asteessa joten hellan levyä tulisi säädellä niin ettei kattilassa oleva vesi kiehuisi kuin hetken kerrallaan. kokonais uttoaika tulisi olla vähintään 30-40 min.

Tämän jälkeen suodata materiaali.

 

Tinktuuran vahvuuden merkitseminen
Esim:1  1.111
”1:5” ensimmäinen numero kertoo yrtin määrän eli kuivan taikka tuoreen yrtin massan määrän. esimerkiksi 10g kuivaa taikka 100g märkää yrttiä ja jälkimmäinen kertoo liuoksen määrän johon uutos tehdään tässä tapauksessa 5dl.
Esim:2
1:3 80% yksi osa yrttiä suhteessa kolmeen osaan alkoholia ja lopuksi tuotteen alkoholipitoisuus.

Huom:
1g kuivaa yrttiä vastaa noin ? märkää.

Tinktuuran vahvuus 
valmiin tinktuuran vahvuus määriytyy käytetyn rohdoksen sekä alkoholin suhteesta, eli valmiiksi valmistetun tinktuuran lopullisesta määrästä pystyt päättelemään tuotteesi vahvuuden. käyttämäsi kuivayrtin suhde ei muutu. ainoastaan tinktuuran nesteen eli alkoholin suhde uutettavaan yrttiin muuttuu valmistamisen yhteydessä ja se tulisi ottaa huomioon lopuksi. esimerkiksi jos alat valmistamaan tinktuuraa tarkoituksena saada valmis tuote suhteella 1:1 eli olet käyttänyt esim, 10g kuivaa yrttiä ja lisännyt 1dl alkoholia ja valmistamisen jälkeen tuotteesta on haihtunut puolet alkoholista, on tuote muuttanut silloin suhdettaan ollen nyt 1:0.5 eli puolet vahvempaa mitä oli tarkoitus aluksi tehdä. lopuksi voit korjata tuotteesi haluamaasi suhteeseen 1:1 lisäämällä nestettä tuon puuttuvan 0.5dl verran. tai voit tietysti jättää tuotteesi tiiviimmäksikin kuten 1:0.5 mutta silloin on muistettava että tarvittava annoskokokin on puolet pienempi mitä aluksi olit ajatellut, ellet sitten halua muuttaa sitä vahvemmaksi.

Muuta täydentävää infoa
rohdoksien vaikuttavat aineet liukenevat alkoholiin huomattavasti nopeammin kuin öljyyn, siksi lyhyempi uuttoaika kuin esim, öljyuutossa. öljyuutossa uutamis aika on väh 3kk. alkoholin eli käyttämäsi liuottimen vahvuus vaikuttaa myös uuttonopeuteen eli rohdoksien vaikuttavien ainesosien liukenemisnopeuteen. olisi suositeltavaa että käyttäisit aina tinktuuraa tehdessäsi 60-96% alkoholia. alkoholin vahvuudella on vaikutusta myös tinktuuran säilyvyyteen. mitä vahvempi alkoholi sitä paremmin se säilyy.

 

Mainokset

Ohjeita yrttipolulle