Uutoksien suodattaminen

j suodatus

Suodattamiseen voit käyttää esimerkiksi ihan tavallista kahvisuodatinpussia taikka kangasta. myös siivilää voi tietyissä tapauksissa käyttää esim. jos uutokseen käytetty yrttiaines on isokokoista tai lopulliseen tuotteeseen saa mahdollisesti päätyä sakkaa. on myös olemassa mitä erilaisempia ammattikäyttöön tarkoitettuja suodattimia joiden avulla saa varmasti kirkkaan lopputuotoksen aikaiseksi. kuitenkin perus yrttiöljyn taikka muun uutoksen tekemiseen ei yleensä tarvita kangasta taikka kahvisuodatinpussia kummoisempaa välineistöä.

13.3
Kuvissa öljyn suodatusta kangasfiltterillä

 

Jos suodattamaasi lopputuotteeseen on selvästi jäänyt yrttiaineksesta ”hiukkasia” taikka jos tuotos on sakeaa niin voit suorittaa suodatuksen vielä kertaalleen varmistaaksesi valmiin tuotteen puhtaamman lopputuloksen. Toinen oiva tapa kirkastaa varsinkin öljyuutoksia, on yksinkertaisesti antaa kertaalleen hyvin suodatetun öljyn seistä muutamia viikkoja. Öljyssä olevat ”hiukkaset” laskeutuvat ja tiivistyvät säilytysastian pohjalle. seisottamisen jälkeen voit kaataa kirkastuneen yrttiöljyn hitaasti uuteen säilytysastiaan(pulloon).

Öljyn suodattamisessa itse suosin kangasta, koska öljyn viskositeeti läpäisee sen paremmin kuin esimerkiksi kahvisuodatinpussin ja tekee siten suodattamisesta nopeampaa ja helpompaa. Helpompaa senkin osalta että kankaan saa käärittyä lopuksi nätiksi nyytiksi ja rutistaa kuiviin viimeistä pisaraa myöden.

Alkoholin suodattamisessa taasen käytän mielummin kahvisuodatinpussia. Alkoholin viskositeetti läpäisee sen hyvin ja lopputulos on siisti lähes täysin kirkas neste.

muutama eri suodatin
Kuvassa suodatusvälineistöä

 

 

 

 

Ohjeita yrttipolulle

%d bloggaajaa tykkää tästä: